20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Finance Link: Jokainen suomalaisyritys on menestystarina

Toimialansa markkinajohtaja Finance Link on toiminut suomalaisyritysten menestystarinoiden rahoittajana ja kasvun kumppanina jo 20 vuotta.

Laskurahoituksen edelläkävijänä tunnettu rahoitusyhtiö Finance Link viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Vuonna 1999 suomalaisyritysten rahoitustarpeita palvelemaan perustettu Finance Link on nykyään toimialansa markkinajohtaja, joka tarjoaa modernia ja joustavaa laskurahoituspalvelua noin tuhannelle asiakkaalle. Kaikkiaan Finance Link on vuosien varrella palvellut yli 2000 tyytyväistä asiakasyritystä kattaen käytännössä kaikki toimialat ja ulottuen mikro- ja pk-sektorilta aina pörssiyrityksiin asti. Voimakkaasti viime vuosien aikana kasvanut yritys työllistää tänä päivänä yli 40 henkeä ja toimii maanlaajuisesti kahdesta toimipisteestään käsin.

Menestyksen perustana jatkuva kehitystyö sekä panostus laadukkaaseen palveluun

Finance Link on koko toimintahistoriansa ajan kehittänyt määrätietoisesti yrittäjien arkea helpottavia ratkaisuja. Toimialansa edelläkävijöihin lukeutuva yritys ryhtyi mm. 2010-luvun alussa ensimmäisten suomalaisten rahoitusyhtiöiden joukossa välittämään verkkolaskuja liitteineen ja otti käyttöön uusia riskienhallinnallisia työkaluja, joiden avulla se pystyi palvelemaan myös projektitoimijoita. ”Jatkuva kehittäminen on kaiken toimintamme perusta”, toteaa Finance Linkiä vuodesta 2011 lähtien johtanut toimitusjohtaja Robert Malmström. ”Pyydämme jatkuvasti asiakkailtamme palautetta palveluistamme pystyäksemme vastaamaan heidän tarpeisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla.”

Jatkuva kehittäminen on kaiken toimintamme perusta.

ROBERT MALMSTRÖM, TOIMITUSJOHTAJA, FINANCE LINK OY

Nopeus ja laatu ovat alusta alkaen olleet Finance Linkin palvelun avaintekijöitä ja ne on nostettu myös meneillään olevan juhlavuoden keskeisiksi teemoiksi. ”Asiakaskyselyjemme perusteella asiakkaamme arvostavat palvelussamme ennen kaikkea sen nopeutta sekä asiakaspalvelumme laatua, etenkin sen ammattitaitoista ja ihmisläheistä tapaa kohdella niin omia asiakkaitamme kuin myös asiakkaidemme asiakkaita. Näihin osa-alueisiin haluamme 20-vuotisjuhlavuotemme aikana keskittyä vielä entistäkin enemmän”, toimitusjohtaja Malmström kertoo. Finance Linkillä ei useimmista rahoitusalan toimijoista poiketen ole perintätoimiston mainetaakkaa, vaan yritys panostaa laadukkaaseen ja inhimilliseen reskontranhoitoon, jonka ansiosta vain 0,2% vuosittain käsitellyistä n. 70 000 laskusta siirtyy perintäkumppanin hoitoon. Tällä on luonnollisesti merkittävä positiivinen vaikutus Finance Linkin asiakkaiden omiin asiakassuhteisiin. Vuosittain noin 10% Finance Linkin uusista asiakkaista tuleekin nykyasiakaskunnan asiakkaista, jotka ovat omakohtaisesti todenneet korkealaatuisen palvelun hyödyt sekä eroavuudet muihin alan palveluntarjoajiin verrattuna.

Maamme taloudelle elintärkeä kasvu ja uudet työpaikat syntyvät nimenomaan pk-yrityksissä, joiden menestystarinat ovat näin ollen koko Suomen hyvinvoinnin perusta.

ROBERT MALMSTRÖM, TOIMITUSJOHTAJA, FINANCE LINK OY

Tukea suomalaisille menestystarinoille

Finance Link julkisti viime syksynä kirkastetun missionsa, joka on Rahoitusta suomalaisille menestystarinoille. Juhlavuonna 2019 yritys jatkaa uuden mission viitoittamalla tiellä toivoen, että yhä useampi suomalaisyritys tiedostaisi olevansa menestystarina ja uskaltaisi panostaa tulevaan kasvuun. ”Monet pk-sektorin yritykset eivät koe olevansa onnistujia maailmanlaajuisesti menestyneisiin yrityksiin verrattuna, vaikka tosiasiassa maamme taloudelle elintärkeä kasvu ja uudet työpaikat syntyvät nimenomaan pk-yrityksissä, joiden menestystarinat ovat näin ollen koko Suomen hyvinvoinnin perusta”, toimitusjohtaja Robert Malmströn muistuttaa. ”Tätä taustaa vasten viimeaikaiset uutiset suomalaisyritysten muita teollisuusmaita alhaisemmasta investointihalukkuudesta ovat huolestuttavia”, hän jatkaa. Finance Linkin juhlavuoden yhtenä tärkeänä tavoitteena onkin edistää yrittäjyyden tukemiseen tähtäävää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. ”Mielestämme suomalaisyritysten toimintaa tukevien toimenpiteiden kuten yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia rajoittavien rakenteellisten ja taloudellisten haasteiden purkamisen tulee olla päätöksenteon keskeisenä priooriteettina niin poliittisella kuin taloudellisellakin sektorilla”, Malmström toteaa.

Tiedote on luettavissa myös Finance Linkin uutishuoneessa Cision News-uutissivustolla.