Finance Link Kauppalehden Studio-artikkelissa: Joustavien rahoitusratkaisujen hyödyntäminen tukee merkittävällä tavalla koko talouskasvun myönteistä kehitystä

13.3.2018

T

Positiiviset talousnäkymät luovat rahoitustarpeita, joihin vastaaminen on sekä yrityssektorin että koko kansantalouden kasvun kannalta ratkaisevan tärkeää.

Maassamme toimii satojatuhansia yrityksiä, jotka vastaavat valtaosasta Suomen 2,5 miljoonasta työpaikasta ja bruttokansantuotteesta. Muutokset yritysten toimintaympäristössä vaikuttavat ratkaisevasti talouden kykyyn luoda kasvua, hyvinvointia ja uusia työpaikkoja. Talouden suhdanteet ovat luonnollisesti keskeisessä roolissa, mutta yritysten toimintaedellytysten kehitykseen vaikuttavat myös monet yhteiskunnalliset ja taloudelliset toimenpiteet.

Tilauskannan kasvu luo lisärahoituksen tarvetta
Kokonaistuotanto kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti koko maailmantaloudessa; hyvänä esimerkkinä euroalueen teollisuustuotanto, joka kasvoi joulukuussa 2017 5,2% edellisvuoteen verrattuna. Talouden positiivinen vire näkyy myös Kauppalehden tuoreessa vertailussa, joka osoittaa suomalaisten pörssiyhtiöiden yhteenlasketun tilauskannan kasvaneen vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä edellisvuodesta yli 560 miljoonaa euroa. Uusia tilauksia saatiin noin 7,7 miljardin euron edestä ja niitä kertyi yli kolme prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tilauskannan positiivinen kehitys heijastuu usein suoraan saman alihankintaketjun yrityksiin, joille kasvava kysyntä aiheuttaa lisäinvestointien myötä helposti rahoitustarvetta.

Rahoitushaasteet erityisesti kasvuyritysten riesana
Viime vuosina finanssimarkkinoiden tiukentunut sääntely on heikentänyt etenkin pk-sektorin kasvuyritysten rahoitusmahdollisuuksia. Joustavien rahoitusratkaisujen tarvetta on lisännyt myös yritysten välisten maksuaikojen pidentyminen. ”Rahoituksen tarve mielletään yleisesti taloudellisista vaikeuksista kärsivän yrityksen ongelmaksi, mutta todellisuudessa tarve on usein suurinta juuri nopean kasvun kynnyksellä olevissa yrityksissä. Yli puolet Finance Linkin suurasiakkaista on A-luokiteltuja yrityksiä, jotka käyttävät rahoitusta juuri kasvun tukemiseen”, kertoo Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström.

Yrityssektorin kasvua tuettava kaikin keinoin

Uutena, erityisesti tietyille alihankkijaketjuja hyödyntäville toimialoille painottuvana haasteena on noussut esiin suurten yritysten aseman korostuminen, mikä tarkoittaa monissa tilanteissa pienempien aliurakoitsijoiden ja yhteistyökumppanien neuvotteluaseman heikentymistä sopimusehdoista ja rahoitusratkaisuista sovittaessa. Suuntaus on yleistä talouskehitystä ajatellen huolestuttava, sillä kasvua ja uusia työpaikkoja syntyy eniten juuri pk-sektorin yrityksissä. ”Negatiivinen suhtautuminen alihankintaketjun pienempien yritysten käyttämiin rahoitusratkaisuihin hankaloittaa tarpeettomasti pk-sektorin yritysten toimintaa ja hidastaa koko kansantalouden kasvua”, Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström toteaa. Talouskasvun vauhdittamiseksi yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia rajoittavia rakenteellisia ja taloudellisia haasteita tulisikin kaikin keinoin pyrkiä poistamaan. ”Käytännössä koko Suomen hyvinvoinnille elintärkeä talouskasvu ja uudet työpaikat syntyvät juuri pk-sektorin kasvun myötä. On siis erittäin tärkeää, että kasvuvaiheessa olevat pk-yritykset pystyvät rajoituksetta hyödyntämään tarjolla olevia joustavia rahoitusratkaisuja, jotka pitävät kassan kierrossa ja mahdollistavat kasvun kannalta välttämättömät investoinnit”, hän painottaa.

Modernit ratkaisut vauhdittavat positiivista talouskehitystä
Sekä valtiovarainministeriön että EU-komission ennusteet lupaavat kuluvan vuoden osalta Suomen taloudelle mm. viennin ja investointien kasvua sekä työllisyystilanteen paranemista. Positiivinen talouskehitys kuitenkin edellyttää riittäviä resursseja ja yritystoimintaa edistävien palveluratkaisujen sekä toimintamallien mahdollisimman laajamittaista hyödyntämistä. Esimerkiksi laskurahoitus on helppo ja moderni keino muuttaa yrityksen laskusaatavat nopeasti rahaksi ja investoida kasvuun ilman lisälainaa. Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmströmin mielestä rahoitusratkaisun tulisikin toimia yrityksen toimintaa helpottavana työkaluna. ”Voimakkaasti kasvavilla aloilla toimivat yritykset pystyvät nopeamman kassankierron ansiosta panostamaan koko toimialan kasvua tukeviin investointeihin sekä uuden henkilöstön rekrytointiin”, toimitusjohtaja Malmström kertoo. ”Joustavien rahoitusratkaisujen hyödyntäminen siis tukee merkittävällä tavalla koko talouskasvun myönteistä kehitystä”, hän jatkaa.

Artikkeli on luettavissa myös Kauppalehti Studiossa sekä Finance Linkin uutishuoneessa Cision News -uutisportaalissa.

Kuva: rawpixel.com, Unsplash

« Takaisin