Finance Linkin paikallistoiminnot laajenevat Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle

9.11.2017

Moderni ja laajalti käytetty laskurahoitusratkaisu nopeuttaa yrityksen kassavirtaa ja vapauttaa laskusaataviin sidottua pääomaa mm. kasvun edellyttämiin investointeihin.

Laskurahoituksen edelläkävijänä ja suomalaisyritysten kasvun kumppanina jo lähes 20 vuotta toiminut Finance Link laajentaa paikallistoimintaansa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueille. Valtakunnallisesti toimiva rahoitusyhtiö on panostanut paikallisosaamiseen erityisesti vuoden 2016 alussa lanseeratun pk-yritysten rahoitustarpeisiin suunnatun palveluratkaisun osalta, jonka on tähän mennessä ottanut omakseen jo yli 600 pien- ja mikroyritystä kautta maan.

”Olemme todella iloisia voidessamme palvella nyt myös Etelä- ja Keski-Pohjanmaan pk-yrityksiä paikallisen edustajan voimin. Pohjanmaa on erittäin yrittäjähenkistä seutua ja haluamme omalta osaltamme olla mukana tukemassa paikallisen yrityssektorin kasvua ja kehitystä”, kertoo Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström. ”Laskurahoitus on moderni ja tänä päivänä varsin yleinen tapa rahoittaa yrityksen toimintaa tulorahoituksella lainan sijaan – käytännössä se tarkoittaa yrityksen omien laskusaatavien vapauttamista tuottavaan käyttöön välittömästi. Nopeamman kassankierron myötä maksuvalmius paranee, taserakenne kevenee ja omavaraisuusaste paranee, mikä tukee yrityksen kasvua”, hän kuvailee.

”Nousukaudella laskurahoitus palvelee etenkin nopeassa kasvussa olevia yrityksiä, joilla on tarve toteuttaa kasvun edellyttämiä investointeja, mutta ei riittävästi pääomaa lainan edellyttämiin vakuuksiin. Finance Link tarjoaa tällaisille yrityksille joustavan rahoitusratkaisun muuttamalla laskusaatavat nopeasti rahaksi ja mahdollistamalla näin yrityksen kasvun”, Malmströn toteaa. ”Panostamme paikallisedustukseen ja -osaamiseen, sillä pyrimme tekemään palvelumme käytön asiakkaidemme kannalta mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Toivommekin nyt lanseeratun laajennuksen myötä pääsevämme osaksi mahdollismman monen Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla toimivan yrityksen kasvutarinaa”, hän päättää.

Photo by Jungwoo Hong on Unsplash

« Takaisin