Harca Ky: ”Finance Linkin palvelu on kilpailijoihin verrattuna ylivoimainen!”

28.5.2020

Jo yli neljä vuotta Finance Linkin asiakkaana viihtynyt Harca Ky kiittelee etenkin palvelun nopeutta ja joustavuutta sekä pitkän asiakassuhteen aikana muodostunutta molemminpuolista luottamussuhdetta.

Vantaalainen kaivinkone- ja maaurakointiyritys Harca Ky työskentelee mm. siltakorjaustyömailla useiden suurempien yritysten kumppanina, joten pitkät maksuehdot ovat toimitusjohtaja Harri Räsäselle arkipäivää. Nopeuttaakseen kassankiertoaan, tasatakseen kausivaihtelua ja helpottaakseen pitkien maksuaikojen aiheuttamaa huolta Harca Ky otti vuonna 2016 käyttöönsä Finance Linkin laskurahoituspalvelun ja on pysynyt tyytyväisenä asiakkaana jo yli neljän vuoden ajan. Palvelun monista hyödyistä yksi on toimitusjohtaja Harri Räsäsen mielestä ylitse muiden. ”Nopeus on kaikkein tärkeintä. Raha liikkuu ilman turhia katkoksia ja on tilillä samana päivänä kun laskulle on saatu hyväksyntä asiakkaaltamme”, hän kertoo.



Finance Linkin palvelu kilpailijoihin nähden ylivoimainen

Harca Ky on kokeillut myös muita laskurahoituksen palveluntarjoajia, mutta aiemmin käytössä olleen rahoitusyhtiön rahoitusaste oli vain 80%, mikä luonnollisesti vaikuttaa konkreettisesti palvelun reaalikustannuksiin. Palvelu oli myös huomattavasti hitaampaa eikä asiakkaalla ollut ajantasaista tietoa siitä mikä kumppanille lähetettyjen laskujen tilanne kulloinkin oli. Kokemustensa kautta Harri Räsäsellä on selkeä käsitys Finance Linkin palvelusta verrattuna kilpailijoihin: ”Se on ylivoimainen.”

”Joskus on hoidettavana isompia kuluja, joten on koko ajan tiedettävä missä lasku menee ja koska rahat saapuvat tilille”, Räsänen kertoo. Tähän Finance Linkin tarjoama FL Online -portaali on ollut erinomainen apu, sillä sieltä asiakas voi seurata laskujensa tilannetta vaivattomasti reaaliajassa. Portaali onkin ollut Harca Ky:llä ahkerassa käytössä heti palvelun käynnistyksestä alkaen. ”Jos jonkin laskun osalta ilmenee kysyttävää, saan asiakaspalvelulta vastauksia todella nopeasti”, hän jatkaa.


Pitkän asiakassuhteen etuna molemminpuolinen luottamussuhde

Vuosien varrella yhteistyö on syventynyt ja Finance Linkille soittaessaan Räsänen kohtaa tutuksi tulleita asiakaspalvelijoita, joiden kanssa on helppoa ja mukavaa asioida. ”Pitkässä asiakassuhteessa syntyy luottamus puolin ja toisin”, hän kertoo ja kiittelee erityisesti Finance Linkin asiakaspalvelun joustavuutta tilanteissa, joissa on pystynyt lähettämään laskun vasta iltapäivästä – silti rahat ovat olleet tilillä vielä saman päivän aikana. ”Kun rahoituskumppani tuntee perinpohjaisesti asiakkaansa liiketoiminnan ja asiakaskunnan, sujuu palvelu tällaisissa tilanteissa esimerkillisen nopeasti ja joustavasti”, toimitusjohtaja Räsänen kuvailee.

« Takaisin