Kireät vakuusvaatimukset pahin este pk-yritysten rahoitukselle

Tuoreen Pk-yritysbarometrin mukaan perinteisten rahoittajien luottopolitiikan kiristyminen näkyy mm. pikaluottojen yleistymisenä.

Maamme pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa sekä taloudellista toimintaympäristöä puolivuosittain mittaava tuore Pk-yritysbarometri kertoo yritysten lähiajan suhdanneodotusten säilyneen lähes viime syksyn tasolla. Tällä kertaa n. 4600 yrittäjän vastauksiin perustuvan tutkimuksen mukaan 26 prosenttia pk-sektorin yrityksistä arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana, kun taas 17 prosenttia uskoo niiden heikkenevän. Myös liikevaihdon kehitystä ja kannattavuutta koskevat odotukset ovat laskeneet lievästi samaan aikaan kun talouden yleiset suhdanneodotukset ovat heikentyneet.

Jopa lähes neljännes pk-yrityksistä ilman kasvutavoitetta

Suomalaisyritysten kasvu- ja investointihalukkuus on jo pidempään ollut suhdannetilanteesta riippumatta monia muita teollisuusmaita alhaisemmalla tasolla. Tätä taustaa vasten kokonaan ilman kasvutavoitetta olevien yritysten osuus on huolestuttavan suuri, peräti 23 prosenttia. Vastaavasti juuri julkaistun Pk-yritysbarometrin myönteisintä antia on se, että heikentyneistä kasvunäkymistä huolimatta voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus on pysynyt kohtalaisen vakiona. Kasvuun tähtäävät yritykset kertovat hakevansa menestystä ja kilpailuetua mm. uuden teknologian, henkilöstön kouluttamisen, kansainvälistymisen ja tuotekehityksen kaltaisilla lisäinvestointeja edellyttävillä toimenpiteillä. 21 prosenttia kyselyn vastaajista ilmoittikin aikovansa hakea rahoitusta seuraavien 12 kuukauden aikana.

Rahoituksen pullonkauloja täytetään yhä useammin pikaluotoilla

Pankkitoiminnan kiristynyt sääntely on vaikeuttanut pk-yritysten rahoituksen saantia jo useamman vuoden ajan ja lähes puolet barometrin vastaajista kokee rahoitusmarkkinoiden muutosten näkyvän mm. luottopolitiikan ja rahoitusehtojen tiukentumisena. Suurimmaksi esteeksi rahoituksen saannille vastaajat nimeävät kireät vakuusvaatimukset. Jo viime syksyn Pk-yritysbarometri kertoi pk-sektorin yritysten turvautuvan vakuudetonta yrityslainaa tarvitessaan enenevässä määrin pikaluottoyrityksiin, joiden lainaehtoihin saattaa sisältää epämiellyttäviä yllätyksiä, kuten yrityksen varoja tarpeettomasti sitovia vakuustilejä, kasvua rajoittavia limiittejä sekä kohtuuttoman korkeita kuluja. Sama kehityssuunta näyttää tuoreen barometrin tulosten perusteella jatkuneen, sillä pikaluottojen käyttö rahoituksen pullonkaulojen täyttäjänä on yleistynyt pk-yritysten keskuudessa nopeasti.

Korkotason, vakuuksien ja limiittien kaltaisten keskeisten ehtojen ohella kannattaa tutustua potentiaalisen rahoituskumppanin taustaan ja toimintatapoihin.

ROBERT MALMSTRÖM, TOIMITUSTJOHTAJA, FINANCE LINK OY

Rahoituksen ehtoihin ja kumppanin toimintatapoihin kannattaa perehtyä

Laskurahoitukseen erikoistuneen Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström kehottaa pk-yrittäjiä perehtymään huolellisesti eri rahoitusvaihtoehtoihin niin yrityksen talouteen kuin sen asiakassuhteisiin haitallisesti vaikuttavien lainaehtojen ja käytäntöjen välttämiseksi. ”Korkotason, vakuuksien ja limiittien kaltaisten keskeisten ehtojen ohella kannattaa tutustua potentiaalisen rahoituskumppanin taustaan ja toimintatapoihin”, hän opastaa. Finance Linkin tarjoamaan laskurahoituspalveluun ei sisälly vakuustilivaatimuksia ja nopean, selkeän ja helppokäyttöisen palvelumallin ohella yritys on johdonmukaisesti panostanut omien asiakkaidensa asiakassuhteet huomioivaan toimintatapaan. ”Asiakkaamme ovat antaneet meille erinomaista palautetta ihmisläheisestä tavastamme huolehtia heidän asiakkaistaan. Osoituksena palvelumme laadusta vuosittain n. 10 prosenttia uusista asiakkaistamme on nykyasiakkaidemme asiakkaita”, toimitusjohtaja Malmström toteaa.