Suomalaisyrittäjien huoli omasta taloustilanteestaan kasvussa – 3 vinkkiä taloudellisen mielenrauhan edistämiseen

Tuoreet tutkimustulokset kertovat yrittäjien luottavan omaan talouteensa kuluttajia vähemmän.

Danske Bankin toisena peräkkäisenä vuonna toteuttama kyselytutkimus kertoo yrittäjien taloudellisen mielenrauhan olevan paikoin kuluttajia matalampi ja heikentyneen vuoden takaisesta erityisesti yrittäjien oman taloustilanteen osalta. Yrittäjän taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen tulosten mukaan etenkin asiakkaiden määrä, yleinen taloustilanne ja oma työkyky ovat suomalaisyrittäjien taloudellista mielenrauhaa painavia tekijöitä. Heinäkuussa 2019 toteutetussa kyselytutkimuksessa Danske Bank kysyi 3000 suomalaiselta millaisena oma taloudellinen tilanne ja sen tulevaisuus näille näyttäytyy. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 315 yrittäjää.

Yrittäjien arviot oman yrityksensä taloudellisesta tilanteesta ovat pysyneet viimevuotisella tasolla ja optimistisesti siihen suhtautuu hieman yli puolet vastaajista. Optimismista huolimatta investointeihin suhtaudutaan yrittäjien keskuudessa varsin varovaisesti. 37 prosenttia yrittäjistä kokee, ettei yrityksellä ei ole tarvetta investointeihin, kun taas rahoituksen puutteen kertoo syyksi neljännes vastaajista. Muita tutkimuksessa esille nousseita syitä suomalaisyrittäjien investointihaluttomuuteen olivat riskien välttäminen sekä epäilevä suhtautuminen oman yrityksen kasvumahdollisuuksiin.

3 vinkkiä yrittäjän taloudellisen mielenrauhan edistämiseksi

Tutkimuksen paljastamat huolenaiheet ovat 20 vuotta suomalaisten kasvuyritysten kumppanina toimineen Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmströmille tuttuja. ”Finance Link on itsekin kasvuyritys, joten ymmärrämme hyvin yrittäjien kokemat huolet”, hän kertoo ja kehottaa yrittäjiä lievittämään huolia ja edistämään taloudellista mielenrauhaansa muutamalla keskeisellä toimenpiteellä. Tässä Finance Linkin vinkit!

1) Varmista kassavirta
Riittävän nopea kassankierto on yrityksen elinehto, sillä kassan leikatessa kiinni jopa kasvava ja tulosta tekevä yritys voi ajautua vaikeuksiin. Epävarmoista talousnäkymistä huolimatta kassavirran voi turvata kotiuttamalla yrityksen myyntisaatavat mahdollisimman nopeasti. ”Kassankiertoa tukevan rahoitusratkaisun kuten laskurahoituksen avulla yrityksen on helppoa vauhdittaa kassavirtaansa muuttamalla saatavat nopeasti rahaksi”, kuvailee Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström. ”Nopeutuneesta kassankierrosta on monia hyötyjä, se mm. parantaa yrityksen maksuvalmiutta ja taloudellisia tunnuslukuja.”

2) Rakenna pitkäkestoisia asiakassuhteita
”Yritys elää asiakkaistaan, ja sen tuntee jokainen yrittäjä. Asiakkaiden hankinta ja pitäminen ovat yritykselle keskeinen asia”, toteaa Danske Bankin pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaava johtaja Tuomas Aho. Uusien asiakkaiden hankintaan ja olemassa olevien asiakassuhteiden pitkäjänteiseen rakentamiseen kannattaakin panostaa kaikin keinoin. Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty laajalti joidenkin perintätaustaisten rahoitusyhtiöiden harjoittamia aggressiivisia perintätoimia ja niiden vaikutuksia asiakassuhteisiin, mikä osoittaa selkeästi että rahoituskumppanin valinnalla on merkitystä. ”Olemme saaneet asiakkailtamme erinomaista palautetta ihmisläheisestä tavastamme huolehtia heidän asiakkaistaan. Osoituksena palvelumme laadusta vuosittain n. 10 prosenttia uusista asiakkaistamme on nykyasiakkaidemme asiakkaita”, toimitusjohtaja Malmström huomauttaa.

3) Tähtää kasvuun
”Yrittäjälle kasvun pitäisi olla perushyve, koska se hyvin suunniteltuna lisää taloudellista mielenrauhaa”, Danske Bankin Tuomas Aho linjaa. Myös Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström näkee kasvun yritystoiminnan luonnollisena tavoitteena, joka pitäisi mahdollistaa modernien ja joustavien rahoitusratkaisujen avulla. ”Pankkisäätelyn kiristymisen myötä lainarahoituksen saatavuus on viime vuosien aikana heikentynyt erityisesti pk-sektorin yritysten keskuudessa”, Malmström kertoo. ”Laskurahoitus mahdollistaa yritykselle kasvuun tarvittavat investoinnit ilman lisälainaa.”

(Photo by Bekir Dönmez on Unsplash)